Päätin ommella itselleni yöpuvun ja aloin etsiskellä sopivaa vintage-kaavaa. Yllätyin, kuinka paljon minulla onkaan vanhoja käsityölehtiä - en ollut muistanut erästä lähes puolen metrin korkuista pinoa olohuoneen kaapissa... Kaikesta huolimatta en löytänyt kaavaa, joten lopulta sävelsin yöpaidan omasta päästäni, käyttäen vähän apuna Kerstin Lokrantzin kirjaa "Vaatteita vaivatta 2" (WSOY 1977).
70-luku ei kylläkään varsinaisesti ole minun tyyliäni. Minua viehättää eniten 30 - 40-luvun muoti, joka sopii vartalollenikin parhaiten! Sen ajan vaatteita ja kaavoja on tosin vaikea löytää. Olen keräillyt Kotilieden pukuliitteitä 30-luvulta, mutta niissä on vain harvoin konkreettisia ompeluohjeita; sen sijaan upeita kuvia kyllä! Tilasin suurin toivein netistä Ruth S. Countrymanin ja Elizabeth Weiss Hopperin teoksen "Women's Wear of the 1930's with complete patterns", mutta tuumamittaisten pienoiskaavojen käyttäminen ei ole ihan yksinkertaista, joten en ole vielä rohjennut yrittää mitään kirjan ohjeilla. Wade Lavboissonnieren "Blueprints of Fashion - Home Sewing Patterns of the 1940's" on täynnä mielettömän ihania kuvia kaavapakkausten kansista, mutta pelkästään kuvien perusteella en osaa ommella mitään.
Taitava ompelija varmaan osaisi ommella jotain samantyylistä pelkkä kuva mallinaan... Mutta ompelijaapa onkin nykyaikana vaikea löytää! Vielä minun lapsuudessani 60 - 70-luvulla joka kylässä oli ompelija, jolla teetettiin vaikkapa tyttöjen joulu- ja kevätjuhlamekot. 70-luvulla edesmenneen anoppini vaatekaapissa on lukemattomia ompelijan valmistamia vaatteita; oli ihan tavallista teettää joka vuodenajaksi jokin uusi asu.
No, pelkkä kuvien katseleminen ja haaveileminenkin on tajuttoman ihanaa! Lapsena harrastimme siskojeni kanssa "valitsemista": otimme esiin Anttilan kuvaston tai vintiltä löytyneen 50 - 60-luvun taitteen muotilehden (jotka pikkusiskoni myöhemmin leikkeli paperinukeiksi, grrr...), ja jokainen sai valita esim. yhden puvun joka sivulta tai aukeamalta. Vieläkin voi(si)n kuluttaa tuntikausia vain katsellen vanhoja käsityö- ja muotilehtiä. Olen kiinnostuneempi arkisesta käyttömuodista kuin hienoista ja erikoisista luomuksista. Tietenkin iltapuvut ovat herttaisia, mutta meikäläinen tarvitsee sellaista enintään muutaman kerran elämässään.
Pari viikkoa sitten olin katsomassa esikoistyttäreni vanhojentansseja; aiempaa kokemusta minulla ei sellaisista ollutkaan. Valmistimme mielikuvituksekkaan puvun, jonka teemana oli meri värikkäine kaloineen. (Yritän saada siitä lähiaikoina kuvan neuleblogiini, tervemenoa katsomaan!) Mutkikkaita salonkitansseja seuratessani ajattelin kaihoisasti, miksei sellaisia tanssita enää! Mieleeni tulivat Jane Austenin kirjat...
Välillä olen niin suutuksissani nykyajalle, että suunnittelen siirtymistä menneisyyteen, jos ei muuten niin alkamalla käyttää yksinomaan vanhoja tai vanhojen mallien mukaan valmistettuja vaatteita... Esimerkiksi hatut pitäisi ehdottomasti saada takaisin! Vanhin tyttäreni tuunaa aivan upeita hattuja, ja häntä harmittaa, kun niille ei ole tarpeeksi käyttöä. Itse olen vakavissani harkinnut, että ryhtyisin käyttämään täyspitkiä pukuja sadan vuoden takaiseen tyyliin... En vain vielä ole saanut aloitetuksi - projektinhan pitäisi alkaa pukujen ompelulla!
Kerään myös vanhan ajan kodinhoitokirjoja. Niissä on paljon järkeviä neuvoja säästäväiseen ja omavaraisempaan elämäntapaan, joka minua myös viehättää vanhassa ajassa. (Ja muistakaa, rakkaat lukijat, että tämä ei ole vain nykyajan ihmisen nostalgiaa, vaan minä olen todella elänyt siinä ajassa ja tiedän, mitä se konkreettisesti on!) Kotimme on pitkälti sisustettu muutaman kymmenen vuoden ikäisillä huonekaluilla; mitään hienoa puusepän tekemää meillä ei ole, mutta sen ajan teollisetkin huonekalut tehtiin kestämään. Verhot ovat melkein kaikki 50 - 60-luvulta.
Vanhan ajan elämäntavan keskeinen piirre oli vilkas yhteydenpito naapuruston ja sukulaisten kesken. Siinä suhteessa on nykyään varsin vähän tehtävissä. Olen kuitenkin omalta osaltani pyrkinyt herättelemään ex tempore -kyläilyä naapureihin, ja onnistuimme jopa tänä talvena perustamaan käsityöpiirin, "ompeluseuran", joka kokoontuu läheisellä kylätalolla. Vielä yksi asia, johon olen päättänyt panostaa, on kirjeiden kirjoittaminen! Jos kirjoitan vaikkapa kaksi kirjettä kuukaudessa, sehän on vuodessa jo melkoinen määrä! Nuorena kävin vilkasta kirjeenvaihtoa, mutta se on valitettavasti päässyt hiipumaan. Nykyään ei tosin juurikaan kannata odottaa vastausta kirjeisiinsä... Ihmiset kyllä ilahtuvat tavattomasti kirjeistä, koska ne ovat niin harvinaisia, mutta harva jaksaa kirjoittaa takaisin.
