Monday, April 16, 2018

Hyvästi, keväthanget...

"Style is about being yourself, and fashion is about being like the others." (Tom Hodgkinson: "How to be free")

Mennyt talvi hemmotteli Etelä-Suomessakin hiihtäjiä: lunta riitti. Hiihtäminen tuntuu tuovan useimmille mieleen latukoneen tekemän valmiin uran kiertämisen, mutta "vanhaan aikaan" eli esimerkiksi minun lapsuudessani teimme ladut itse. Minulla ei toistaiseksi ole umpihankisuksia, joten olen tyytynyt 60 - 70-luvun sälesuksiin ja 70-luvun bambusauvoihin:


Suksien pohjat eivät valitettavasti ole saaneet suojakseen tervaa... Kovapintaiset keväthanget kohtelevat suksia kaltoin; eräällä kertaa huomasin kotiin palattuani, että pohjasta oli irronnut pitkä sälö! Jo aiemmin olen hiihtänyt loppuun mieheni kouluaikaiset 70-luvun sukset ja näihin punaisiin suksiin kuuluneet vanhemmat bambusauvat, joissa ei ollut muoviosia.

Kotimaiset siteet ovat erikseen vasemmalle ja oikealle jalalle:


Jalaksen hiihtokengät sain mieheltäni joululahjaksi vuosia sitten, ja ne ovat ahkerassa käytössä kuluneet:


Haaveenani on täydellinen vintage-hiihtoasu vanhoine hiihtohousuineen ja anorakkeineen - tai pitkine villakangashameineen, villapaitoineen ja kirjoneulevillasukkineen! Toistaiseksi olen joutunut tyytymään yksittäisiin oikeanhenkisiin asusteisiin. Nämä tavattoman kauniit kirjoneuletumput ovat peräisin vuosien takaa Seinäjoen käsityömessuilta - myyjä oli muistaakseni Amandas Allehanda, jota ei enää taida olla olemassa?


Olen korjaillut lapasia moneen kertaan, mutta nyt ne lienevät tiensä päässä. Kämmenosan kirjoneuleessa on paljon silmäpakoja, joiden pyydystäminen ja päätteleminen on toivotonta puuhaa. Minusta näyttää, että joku mummeli on kutonut näitä televisiota katsellessaan, pelkällä sormituntumalla kuten monet minua taitavammat neulojat tekevät, ja puikko on kulkenut silmukan taitse eikä lävitse... En raaski heittää käsineitä pois, vaan koetan keksiä niille uusiokäyttöä.



Friday, April 06, 2018

Vanhat kotimaiset elokuvat

Tunnustaudun vanhojen kotimaisten elokuvien faniksi! Rakastin niitä jo 1970-luvulla, ennen kuin - ainakaan minun tietääkseni - niistä tuli harrastamisen arvoinen asia...


Osoitus huonosta maustani ja elokuvasivistyksen puutteestani lienee, että yksi minuun suurimman vaikutuksen tehneistä elokuvista oli "Laivaston monnit maissa"; Wikipedian mukaan ohjaaja Ville Salminen "totesi, että se on kamalimpia töitä, mitä hänen käsistään on lähtenyt"! Vuosikymmeniksi mieleeni jäi soimaan päähenkilön lausahdus: "Tervepä teille, laivaston vaivainen, seuraanne astuu (vai "saapuu"?) Taneli Taivainen!"Olen ollut heikkona merimiesasuihin viimeistään siitä lähtien, kun alle kouluikäisenä sain kultanappisen merimiespuseron ja -housut...

Itse elokuvaa en uskoakseni katsonut 1970-luvun jälkeen, ennen kuin muutama vuosi sitten näin sattumalta pätkiä lääkärin odotushuoneessa ja pari kuukautta sitten hoivakodissa, jossa olin työkokeilussa! Lapsena en tietenkään ymmärtänyt, että elokuvan kuvaus armeijassa harjoitetusta "sakinhivutuksesta" oli siloteltu versio: todellisuudessa pennalismi saattoi olla hyvin julmaa ja murtaa uhrin täysin.

Jopa perheen teinit katsovat vanhoja kotimaisia. Jokin aika sitten lempielokuva oli Maiju Lassilan "Nuori mylläri". Huono maku ilmeisesti periytyy, sillä Wikipedia väittää, että filmi "on luokiteltu kuuluvaksi Vaalan huonoimpiin"! "Kenraalin morsianta" arvostelijat eivät ilmeisesti lytänneet yhtä pahasti - minusta se taas on täydellinen rimanalitus, jonka tekee katselemisen arvoiseksi vain Elsa Turakaisen uskomattoman moderni anoppihahmo. Nämä filmit olen hankkinut omaan elokuvakirjastoomme. Tarkoituksenani on täydentää kotimaisten elokuvien kokoelmaa aina, kun jotakin tulee edullisesti vastaan.

Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja kuuntelin lapsena radiosta - lasten kanssa olemme kuunnelleet Pekka Lipposta äänikirjana. Kun lähikirjastoon ilmestyi tämä "Kalle-Kustaa Korkin seikkailut", se oli luonnollisesti saatava katsottavaksi! Hauska yhdistelmä puolivakavaa amerikkalaistyylistä agenttiseikkailua ja Pekka Lipposen koomista savolaista maatiaishahmoa tuo mieleen Jerry Cottonit. Se ei olekaan sattumaa: "uusi Outsider" Seppo Tuisku kirjoitti "alkuperäisen Outsiderin" perillisenä monet uudemmat Lippos- ja Korkki-tarinat ja kirjaili 70-luvulla Cottoneita!

Monday, March 19, 2018

Talvisen päivän pirteä asu


Ompelin oranssin leningin vuosia sitten 50-luvun ranskalaisen muotilehden kaavalla; itse lehteä ohjeineen minulla ei ollut. Silmälasit ovat Frostin - Silmäaseman Selja vakuutti, että näitä punaisia on vain kolmet koko maailmassa! Vintage-henkiset (eivät kylläkään 50-luvun tyyliset) musta-kultaiset, kumipohjaiset kengät olivat heräteostos Humppilan Kenkämaailmasta. Sorruin harvinaiseen heräteostokseen siitä ilosta, että muututtuani virallisesti kotiäidista työttömäksi työnhakijaksi minulla on jälleen TULOJA! Kampaus kuvassa on minulle tyypillisen huoleton: hiusten laittamiseen en välitä käyttää aikaa.


Mekon malli on kaavan-arkin toiseksi ylinnä näkyvä. Kaavojen jäljentämiseni ja ompelemiseni oli kenties hieman suurpiirteistä, ja kankaana käytin painavaa viskoosia (vanhat verhot!) - lisäksi painoin puvun ompelun aikaan kymmenisen kiloa enemmän kuin nyt ja valitsin koon sen mukaan. Niinpä yläosa on liian suuri: vyötärö on venynyt liian alas, ja kaula-aukko on turhan iso... En ole jaksanut ryhtyä korjauspuuhiin, vaan olen pukenut mekon alle säädyllisyyden vuoksi topin tai poolopaidan ja kuronut vyötärön kokoon vyöllä, tällä kertaa mustalla patellavyöllä.

Nappikaupan jäämistöstä peräisen olevat napit ompelin hauskuuden vuoksi pareittain. Napinreikiä en ollut koskaan ommellut, joten teetin työn kovassa kiireessä paikallisen työttömien yhdistyksen ammattiompelijalla - halusin puvun mukaan Kosin-matkallemme. Työ ei maksanut montakaan euroa, mutten ollut jälkeenkään tyytyväinen: uskoakseni olisin itsekin pystynyt vastaavaan! Tosin vika saattoi olla myös kankaassa, joka painavana ja löyhään kudottuna ei kunnolla soveltunut tarkoitukseensa.


Kylmänä talvipäivänä ulos mennessäni tarvitsen luonnollisesti päällystakin. Tämä 50-luvun Eeva-takki maksoi Yesterdayssa yli kymmenen vuotta sitten 80 euroa, mitä pidin huikeana summana, mutta olen muuttanut mieleni - todennäköisesti ulsteri kestää koko loppuikäni! Ruskeassa kankaassa on pieniä oransseja kuvioita, jotka sopivat puvun väriin. Hallitseva väri ruskea ei kuitenkaan miellyttänyt minua, vaan halusin lempiväriäni punaista etenkin kasvoja vasten, joten kirjailin ketjupistoilla kauluksen ja hihansuukäänteet ja vaihdoin napit punaisiin.



Punahilkaksi minua toisinaan tässä asussa kutsutaan... Iso, punainen huivi on lähes 30 vuoden takainen löytö Stockmannin alennusmyynnistä - neule on kestänyt nyppyyntymättä ja on monikäyttöinen lempivaatteeni. Punaiset neulekäsineet - kylmemmällä säällä kirjoneulelapaset - ja himmeammän punaiset rusettinilkkurit (Humppilan Kenkämaailmasta nekin, Janitan, ellen väärin muista) täydentävät asun. Ulkona pakkasessa silmälasit tosin on pantava koteloon ja huivi vedettävä tiiviisti kasvojen peitoksi!

Monday, March 12, 2018

Osaammeko matkustaa?


Lähikirpputorilta ostin muutamalla kymmenellä sentillä Sakari Pälsin matkakertomuksen Balkanilta - loistavan hyväkuntoisen siihen nähden, että kirja on 30-luvulta!



Huutonetistä puolestaan löysin 50 - 60-luvun matkaoppaita. Niitä oli niin paljon, että valinta oli vaikea, mutta järkeilin, että Pohjoismaat ja Kreikka ovat paikkoja, joihin minulla todennäköisesti on mahdollisuus lähivuosina matkustaa. Ruotsin, Norjan ja Tanskan opas on vuodelta 1953 ja Kreikan opas vuodelta 1963:



Vuonna 1964 painettu Pariisin opas oli muuten vain houkuttelevan näköinen:


Yleinen matkailijan opaskirja vuodelta 1953 on luonnollisesti tarpeen, jotta osaan matkustaa hienon naisen tavoin... "Matkojen sivistävä, kasvattava ja antava vaikutus riippuu siitä, missä tarkoituksessa, millä mielellä ja miten matkustaa. Niin, osaammeko ylipäänsä matkustaa?" Siinäpä kysymys!


Monday, February 26, 2018

Kaksi päivää syksyisessä Pietarissa


Ehdin käydä kahdesti Neuvostoliitossa: vallankumousjuhlilla Moskovassa ja kahden viikon junamatkalla Siperian halki. Leningrad sen sijaan jäi käymättä. Lokakuun alussa minulla oli tilaisuus lähteä vanhemman poikani kanssa kahdeksi päiväksi viisumivapaalle risteilylle Pietariin.

Laivabussi vei meidät Iisakin aukiolle, mistä oli kävelymatka moniin historiallisiin kohteisiin. Kaupunki on mittasuhteiltaan niin valtava, että välimatkat ovat yllättävän pitkiä, joten kullekin päivälle kannattaa suunnitella vain yksi varsinainen vierailukohde tai nähtävyys. Ensimmäisenä päivänä kävelimme Pietarin-Paavalin linnoitukseen; kohteemme siellä oli avaruustutkimuksen museo. Olin ylpeä, kun alkeellisella kielitaidollani osasin ostaa liput ja kysyä tien venäjäksi!


Sää oli pilvinen ja ajoittain sateinen. Sateenvarjot olimme kyllä varanneet mukaan, mutta Nevan yli johtavalla sillalla tuuli riepotteli niitä kovasti. Vedenpitävät jalkineet olisivat olleet tarpeen - vaikka kuinka koetin väistellä lätäköitä, kengät kastuivat ensimmäisenä päivänä niin, etteivät kuivuneet yön aikanakaan...


Avaruustutkimusmuseo on omistettu Leningradissa opiskelleelle ja työskennelleelle raketti-insinööri Valentin Glushkolle, toiselle Neuvostoliiton kahdesta suuresta avaruusmatkailun kehittäjästä - toinen oli Sergei Koroljov. Museo on hiljattain uudenaikaistettu täysin, ja opastustekstit ovat myös englanniksi. Minulla oli lisäksi asiantunteva opas: se, mitä vanhempi poikani ei osaa kertoa avaruuslennoista, ei ole tietämisen arvoista!

Museon jälkeen ryhdyin toden teolla metsästämään filmiä kameraani - olin nimittäin päättänyt ruveta kuvaamaan vanhanaikaisesti filmille. Lopulta löysin Gostinyi Dvor -ostoskeskuksen erään liikkeen työntekijän neuvojen avulla Jarki Foto Marketin, joka sijaitsi kivenheiton päässä Sadovajalla. Suosittelen liikettä lämpimästi! Sain haluamani värifilmit, ja myyjä suostutteli minut kokeilemaan jopa musta-valkofilmiä, sillä hänen mukaansa Pietaria oli ehdottomasti kuvattava musta-valkoisena... Valitettavasti ottamani kuvat ovat edelleen kehitettävinä.

Teimme hieman matkamuisto-ostoksia. Pojalle löytyi pakkaus sosialistista realismia edustavia neuvostoliittolaisten avaruusjulisteiden uusintapainoksia:


Kotiin jääneille nuoremmille lapsille sekä tyttärenpojalle ostin suklaalevyt, joiden kannessa komeili nostalginen pioneerikuva, ja itselleni pop art -henkisen Juri Gagarin -jääkaappimagneetin:



Seurasimme, minne paikalliset poikkeavat syömään, ja sillä tavoin löysimme kelpo piirasbaarin. Aito venäläinen pikaruoka kuuluu varmaan maailman parhaisiin! Mehevät suolaiset piiraat ovat halpa ja täyttävä ateria, ja myös omena- ja marjapiiraita olisi saanut edullisesti kilohinnalla.

Seuraavana päivänä nousimme rohkeasti metroon ja lähdimme etsimään toista pääkohdettamme. Ostin rahakkeet, ja työntekijä neuvoi, mihin aukkoon ne oli pudotettava. Päämäärämme oli Grand Maket Russia, palkittu "Venäjä pienoiskoossa". Metrokartan ja kuulutusten avulla osasimme nousta kyydistä oikealla pysäkillä, mutta siitä eteenpäin reitti oli suurpiirteisen kartan ja arvausten varassa...

Aluksi täytyi päätellä, kumpaan suuntaan Moskovski prospektia meidän tulisi lähteä. Kartassani oli painettuna vain isojen katujen nimet, enkä metroasemalta maan pinnalle noustessani hahmottanut ilmansuuntia! Sattumalta lähdimme heti oikeaan suuntaan, minkä saatoimme päätellä talojen suurenevista numeroista; olihan loogista, että numerot suurenivat kaupungin keskustasta poispäin.

Olin olettanut, että niin paljon julkisuutta saanutta nähtävyyttä mainostettaisiin isoin kyltein Moskovski prospektilla, mutta kadun varrella ei näkynyt viitettäkään, että hiljainen esikaupunki kätkisi sisäänsä jotain ulkomaisia turisteja kiinnostavaa... Kartastamme saattoi sentään päätellä, että rautatien ali meidän ei pitänyt jatkaa, joten käännyimme juuri ennen rautatietä vasemmalle, missä suunnassa tiesin Grand Maketin sijaitsevan. Juuri, kun olimme antamaisillamme periksi, satuimme oikean poikkikadun kohdalle, ja pian näimmekin paikan mainokset.


Neuvostoliiton-aikaiseen rakennukseen on luotu uskomaton pienoismaailma, joka on vaatinut käsittämättömän määrän näpertämistä ja työtunteja. Pienoismalli esittelee Venäjää Kaliningradista Tyynellemerelle asti. Alueiden ja kaupunkien tärkeimmät nähtävyydet ja tyypilliset piirteet esitellään, ja lisäksi joka puolella on kiintoisia ja usein humoristisia pikku asetelmia tai kuvaelmia: vaimon kotoa häätämä juoppo aviomies kadulla alushoususillaan ja omaisuus ympärillään, työmaalla korttia lyövät työmiehet, metsäpalo ja sen sammutus, karhulla ratsastava Putin... Kaikkialla kulkee maanteitä ja rautateitä ja liikkuu henkilöautoja, linja-autoja ja junia. Tasaisin väliajoin laskeutuu "yö" Siperian suunnasta alkaen, ja pimeän tullen luonnollisesti syttyvät kaupunkien valot - ja sitten idästä saapuu jälleen "aamu". Vaikutelma on ihastuttava!


Pienoismallin yksityiskohtia tutkiessamme vierähti useita tunteja. Kierroksen jälkeen nautimme rakennuksen alakerran kahvilassa tukevan ja edullisen aterian. Haaveet kiireettömästä kävelystä Nevan rannoilla oli pakko unohtaa, sillä pikaisten kirjakauppaostosten jälkeen jouduimme jo kiiruhtamaan laivaan. Yritin ennen matkaa löytää tietoa Pietarin keskustan taidetarvikeliikkeistä, turhaan; vesivärien sijaan jouduin tyytymään tällä kertaa kirjakaupasta löytyneeseen maalausoppaaseen:


Onnellinen sattuma sai sentään meidät sen verran eksymään matkalla Iisakin aukiolle, että näimme vilauksen Talvipalatsista!


Unelmani on matkustaa Pietariin kokonaiseksi kuukaudeksi - ehkä taidekurssille?

Saatoitte muuten ihmetellä, missä yövyimme... Palasimme yöksi Princess Anastasialle ja vietimme yön mukavasti omassa hytissämme - huomattavasti edullisemmin kuin hotellissa! Kumpanakin aamuna nautimme runsaan buffet-aamiaisen, jonka voimalla jaksoimme monta tuntia.

Monday, February 19, 2018

Ihmeellinen kurkistus entisajan elämään

Ostin Huutonetistä Ellen Bremerin ja Anna Pulkkisen vuonna 1912 julkaistun kaavaoppaan "Mönsterritning för klädningssömnad" - se maksoi murto-osan saman teoksen suomenkielisen version hinnasta:



Todellinen aarre paljastui kuitenkin vasta kirjan sivujen välistä! Olen ikuisesti kiitollinen myyjälle: hän oli jättänyt kirjan väliin ilmeisesti kaiken, mitä tyttönen Svea Johansson sinne oli sata vuotta sitten tallettanut: kaavoja, jugend-tyylisiä kirjontamalleja (osa ehkä itse suunniteltuja?) sekä omat ja luokkatoveriensa silkkipaperiset pikkuliinan mallit (varmaankin leikekirjottuja liinoja varten):





Bremer ja Pulkkinen olivat Helsingfors stads yrkeskola för flickor -koulun opettajia ja Svea Johansson sen oppilas. Hänen luokkatovereitaan olivat ainakin Ing. Veijola (Ingrid vai Ingeborg?), Göta Östen, Elma Laukkanen, Hjördis Ekman, Annikki Heimo, Karin Schytin, Mary Nikander, Maj-Lis Tikander, Ellen Nicklin, Elna Åberg, Gerda Björklund ja Sara Lindroos, joiden huolellisesti leikkaamat liinanmallit Svea on pannut talteen.

Jugend-kaudella käytettiin paljon luonnosta peräisin olevia koristeaiheita. Elma Laukkasen malli erottuu perinteisestä kauneuskäsitteestä poikkeavan aiheenvalinnan vuoksi:


Ellen Bremer, toinen kirjan kirjoittajista, näkyy olleen aktiivinen naisasianainen. Vuonna 1924 hän kuului Pohjoismaisen naisasiakongressin ravintotoimikuntaan, jonka tehtävänä lienee ollut kongressin osallistujien ruokkimisen järjestäminen. Vuonna 1927 hän luennoi ruotsinkielisillä naisasiapäivillä tyttöjen kouluttamisesta käytännöllisille aloille.

Monday, February 12, 2018

Taitava tyttö ompelee?

Kun vanhin tytär aikanaan muutti kotoa, hän vei mennessään ompelukoneensa, hienon oranssin 70-luvun Evan. Löysimme tilalle tällaisen, lähes yhtä vanhan Husqvarnan, metallirunkoisen ja vielä Ruotsissa valmistetun. Kone on ollut koulukäytössä, ja siinä on muun muassa vauhdin hidastin, joka estää monta onnettomuutta. Edellisen koneen aikana opin jo vaihtamaan neulan, ja nyt olen opetellut irrottamaan pistolevyn ja puhdistamaan koneen sen alta - olen ylpeä itsestäni!


Ompeleminen ei ole minulle yhtä mieluisaa kuin neulominen ja virkkaaminen - jotenkin langat vain kiehtovat enemmän kuin kankaat, ja olen myös kärsimätön kaavojen kanssa... Vanhat ompeluoppaat ja kaavat miellyttävät silti silmää:


Ranskalaisen 50-luvun kaava.arkin pelastin paperinkeräyslaatikosta!


Vuonna 1945 julkaistu pieni "Ompeluopas" on Huutonetistä. Sen alkulauseessa todetaan, että ompelutaito on "aivan välttämätön nykyoloissa, jolloin uusia vaatteita ei saa, vaan vanhat on käytettävä mahdollisimman tarkkaan". Kirjan on saanut tai ostanut Maija Iso-Järvenpää Vammalasta 30. 11. 1945.

Keskellä avoinna olevan, 50-luvulta peräisin olevan "Tyttöjen oman ompelukirjan" ostin kirjaston poistomyynnistä. Muistan lainanneeni lapsena kirjastoautolta samanlaisen kirjan nukenvaatteiden ompelua varten!

Irja Teerisuon kirjoittaman oppaan "Taitava tyttö ompelee ja pukeutuu hyvin" on 60-luvulla omistanut ja muovittanut Eija
Komi -niminen tyttö. Nämä vanhoihin kirjoihin jääneet, entisistä omistajista kertovat muistot kutkuttavat uteliaisuuttani...

Teerisuon kirjoja minulla on useita, muun muassa tämä "Pukuompelu"-sarjan ensimmäinen osa:


Saan mielihyvää sen hillitynkauniista kansipaperista ja hieman kellastuneiden sivujen pukupiirroksista.