"Pieni suklaapuoti" on iiiihana! Vianne Rocherin asut ovat mahtavia, ja suklaan maun voi melkein tuntea... Entä sitten ranskalainen kylä... Ja joka kerta elokuvaa katsoessani alan himoita ikiomaa pikkupuotia. Olen yrittänyt sellaista pitääkin; juuri "Pieni suklaapuoti"-kirja antoi lopullisen sysäyksen. Ensin sisustus- ja lahjatavaraputiikkia, sitten vintagepuotia, mutta täällä maalla kaikki on niin turhaa... :( Ei tunnu ollenkaan samalta myydä tavaraa netissä - kaipaan nimenomaan ihmisiä, elämää, tapahtumista! Raha on sivuseikka. Olen päättänyt, että kun lapset aikuistuvat ja jos jään jossain vaiheessa leskeksi, muutan asumaan jonnekin, missä pystyn avaamaan jonkin sortin putiikin, alalla ei niin väliä; kyseeseen voisi tulla kahvila, antikvariaatti, käsityömyymälä, vintagemyymälä, kirpputori tms.
Pin up -kuvista saa kyllä todella virheellisen käsityksen entisajan alusvaatepukeutumisesta! Kai ne kuvastavat pikemminkin miesten mielikuvia ja toiveunia? Todellisuudessa oli äärimmäisen harvinaista, että pikkupöksyjen ja sukan suun väliin jäi paljasta pintaa. Entisajan "pikkupöksyt" nimittäin eivät olleetkaan ihan pieniä... Lahje ulottui vielä 60-luvullakin lähes polveen saakka, tai ainakin niin pitkälle, kuin kulloinenkin helman pituus antoi myöten! Kun nuorempana hienostelin talvella sukkanauhaliiveissäni ja sukissani, olin jäätymäisilläni - en ollut vielä tajunnut entisten naisten salaisuutta: villahousuja!!! Nyt olen löytänyt kirpputorilta ja lapsuudenkodin vintiltä kivoja 60-luvun villahousuja, sellaisia tehdastekoisia jacquard-kuvioisia, mustaa ja jotain kirkasta väriä, esim. turkoosia tai violettia, ja pieni röyhelö lahkeen suussa. Eipäs palele enää!
Haluan vielä joskus opetella kutomaan pitsineuletta ja valmistaa itselleni lämpimän ja nostalgisen villakerraston - vanhoissa käsityölehdissäni on ohjeita vaikka kuinka monia. Mielettömiä neulottuja alusasuja löytyy muuten mm. täältä:
