Tuusulanjärven taiteilijayhteisö

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö on todella kiehtova aihe! 1900-luvun alussa monet eri alojen taiteilijat innostuivat muun muassa John Ruskinin, William Morrisin ja Ellen Keyn radikaaleista ajatuksista ja muuttivat maalle etsimään luonnollisempaa, rauhallisempaa ja omavaraisempaa elämää.

Suomalaisten lähimpiä innoittajia olivat Carl ja Karin Larsson, ja joissakin Tuusulanjärven talojen sisustuksissa näkyy Larssonien Lilla Hyttnäsin vaikutus. "Luksusihmisen mauttomasta teollisesta koreudesta" ja toisaalta kylmän pelkistetystä rationaalisuudesta haluttiin sisustuksessa eroon - tavoiteltiin yksinkertaista kauneutta ja taiteellisuutta. Ulkomaisten vaikutteiden sijasta ihailtiin suomalaisuutta, suunniteltiin itse huonekalut ja kodintekstiilit, jätettiin paljaita hirsipintoja ja niin edelleen. Jotkut yhteisön jäsenet hätkähdyttivät säätyeroihin tottunutta ympäristöään myös kansanomaisella tai muuten odotuksia rikkovalla pukeutumisellaan.

Kirjassa kerrotaan perusteellisesti yhteisön arjesta, ihmissuhteista ja ajatusmaailmasta. Lapsia opetettiin alkuvuodet kotona - eikä pelkästään siitä kirjan mainitsemasta syystä, että "herrasväen lapsille sopivia kouluja ei vielä 1900-luvun alussa Järvenpäässä tai Keravalla ollut", vaan siksi, että lasten haluttiin oppivan vapaammin ja monipuolisemmin kuin koulussa.

Kulttuuriväkeä oli tuohon aikaan niin vähän, että lähes kaikki kulttuurivaikuttajat olivat sukua vähintäänkin avioliiton kautta. Tekisi mieli penkoa joskus kunnolla Swanien, Järnefeltien, Krohnien, Sibeliusten ynnä muiden vyyhtiä...

Pekka Halosen ateljeekoti Halosenniemi:

Yhä vain joulun tunnelmissa...

Ei taida enää olla salaisuus, että olen jouluihminen... Joulukuusikin seisoo edelleen olohuoneessa!

Valmistaudun jouluun pitkin vuotta ostamalla ja valmistamalla lahjoja, mutta oikea joulun odotus alkaa tietenkin joulukalenterin luukkuja availlessamme. Meillä on kaksi kuvakalenteria, joita on käytetty useiden vuosien ajan; toinen on tyttären itse piirtämä Hello Kitty -kalenteri ja toinen ilmaisjakeluna tullut Lars Carlsonin tonttukalenteri - Lars Carlsonin tontut kuuluivat jo lapsuuteni jouluun:

Pari vuotta sitten saimme lisäksi toisen tyttären valmistaman joulukalenterin, jonka laatikoissa oli mietittyjä yllätyksiä nuoremmille sisaruksille ja minulle:

Yksi perinne ovat myös joulukirjat, joita luen lapsille; tässä nostalgisimmasta päästä:

"Antin jouluseikkailu" on sekin Lars Carlsonin kuvittama. Richard Scarryn "Eläinten joulu" Marjatta Kurenniemen kääntämänä puolestaan on uusi painos vuosikymmenten takaisesta klassikosta.
O. Henryn "Tietäjien lahjan" romanttinen tarina saa minut liikuttumaan yhä uudelleen...

Muita rakastettavia joulukirjoja ovat muun muassa Charles Dickensin "Joululaulu" (ilmestynyt suomeksi muillakin nimillä), Paul Theroux'n "Joulukortti", Mysi Lahtisen "Taikurien talon joulu" ja Astrid Lindgrenin "Melukylän joulu". Kaikki mainitut kirjat sopivat vanhalle pakanallekin!

Joululahjoja 2017

Perhe tuntee minut niin hyvin, että saan aina mieluisia joululahjoja! Tällä kertaa sain muun muassa tummaa suklaata ja perinteiseen tapaan Nanson yöpaidan; kuvissa Erik Bruunin 50-luvun julisteen inspiroima Vallilan Jaffa-matto, kynttilöitä, Virosta peräisin oleva kukkakantinen vihko sekä vintage-henkinen muistikirja, jonka kansikuva viittaa harrastukseeni:

Myös kaunis kalenteri on Virosta ja sisältää kansallispukukuvien lisäksi kiintoisaa tietoa Viron juhlaperinteestä:

Jo esikoisen pienenä ollessa totesin, että joululahjojen paljous voi sekoittaa lapsen pään ja viedä jouluilon. Parivuotias oli aivan hämmentynyt tavarapaljoudesta, joka oli enimmäkseen peräisin sukulaisilta. Huomasin myös, että paketin avaaminen oli aivan pienille lapsille tärkeämpää kuin sisältö!

Sittemmin olemme rajoittaneet lahjojen määrää siten, että me vanhemmat annamme kullekin lapselle yhteensä viisi pakettia. Joukossa on hyödyllinen pehmeä paketti tai pari. Lisäksi tulevat tietysti sisarusten, kaverien ja - nykyään harvoin - sukulaisten lahjat.

Aiemmin annoin usein itse kutomiani neuleita, mutta nykyään en voi ranteen vihoittelun takia tehdä paljonkaan käsitöitä. Tarpeellisten vaatteiden, jalkineiden tai urheiluvälineiden hankinta pyritään ajoittamaan jouluun sekä syntymä- ja nimipäiviin, vaikka kumisaapaslahja voikin tuntua arkiselta!

Tänä vuonna lasten lahjojen joukossa oli pari erityisen nostalgista juttua... Kuopuksen lennokkikirja on tyttären löytö Virosta:

Weisteen tähtisadetikut maksoivat kirpputorilla 50 senttiä paketti. Yhden paketin tikut osoittautuivat vahingoittuneiksi eivätkä syttyneet, mutta muut tikut säkenöivät hienosti muutaman vuosikymmenen iästään huolimatta:

Kesäpäivä ja -yö Haaparannalla

Kesäkuun puolessa välissä vierailimme kahden nuorimman lapsen kanssa Haaparannalla - se oli muuten heidän ensimmäinen käyntinsä Ruotsin puolella! Minulle Ruotsin Tornionlaakso tuli tutuksi 90-luvun alussa, kun kiertelin siellä meänkieltä nauhoittamassa, mutta Haaparannalla pistäydyin silloin vain kerran enkä nähnyt kaupunkia oikeastaan ollenkaan.

Vintage-henkiselle matkailijalle Haaparanta on mitä parhain kohde! Kun pysyttelee vanhankaupungin puolella, voi melkein tehdä aikamatkan menneisyyteen... Torin ympäristössä oikeastaan vain uusi kaupungitalo pistää silmään. Muuten ympäristö näyttää suunnilleen samalta kuin tässä 60-luvun kuvassa:

Tosin vihreää - puita, pensaita ja muita istutuksia - on nykyään paljon enemmän. Puiksi on valittu pohjoisessa menestyviä lajeja kuten koivuja ja tuomia, pensaiksi muun muassa norjanangervoa. Ilmeisesti joitakin rohkeampiakin kokeiluja on tehty, koska pensaita näkyi myös kuolleen. Ehkä talvi oli ollut ankara?

Yläkuvassa vasemmalla on nykyisen Ruotsinsuomalaisen kansankorkeakoulun, Svefin, rakennus, jonka arkkitehtuurista päättelen sen olleen kaupungin vanha raatihuone. Keskellä näkyy vesitorni, ja oikealla on vuonna 1900 avattu Haaparannan kaupunginhotelli, joka olisi epäilemättä ollut nostalginen yöpymispaikka. Uusi kaupungintalo on laatikkomainen punatiilirakennus, jota ei siis tässä näy; se on rakennettu aivan kiinni hotelliin. Hotellirakennus on remontoitu uuteen loistoon:

Me yövyimme vaatimattomammin torin lähellä sijaitsevassa Svefin asuntolassa, joka toimii myös hostellina. Pihassa kukki tuomi, pari viikkoa myöhemmin kuin kotona Etelä-Suomessa:

Ehdimme lyhyen oleskelumme aikana tehdä kävelyretkiä vanhassakaupungissa; sää oli ihanan aurinkoinen. Uinuvan pikkukaupungin tunnelma on tallella. 50-luvulla torin kaupunginhotellin vastainen laita näytti tältä:

Yllä olevan vihreän talon edustalla on nykyään suihkulähde:

Vanhaan vesitorniin on kuulemma suunniteltu rakentaa asuntoja:

60-luvulla otetussa kuvassa vesitornin edessä häämöttää vaalea talo, joka sittemmin on päässyt rapistumaan; kulmassa näyttää olevan aito retrokahvila tai -kaljabaari, jonka terassin virkaa kadulle asetetut muovituolit toimittanevat:

Kävelimme Tornionjoen rantaan ja ihailimme vastarannalla näkyvää Alatornion kirkkoa ja pappilaa:

Lempeä auringonpaiste houkutteli kävelemään päämäärättömästi vanhassakaupungissa:

Suosittelen kaupungilla kuljeskelun lisäksi erityisesti seuraavia kohteita:

- Torin lähellä Lasarettsgatanin ja Tullgatanin risteyksessä on hyväntekeväisyyskirpputori, jolla palvellaan ruotsiksi, meänkielellä ja suomeksi! Voi maksaa myös euroilla.

- Korttelin päässä torilta, osoitteessa Storgatan 73, Nya Konditoriet tarjoaa herkulliset leivät ja leivonnaiset, ja kesällä voi tietysti istuskella myös ulkona. Eurot kelpaavat.

- Jos haluaa kuulla mehevää meänkieltä, kannattaa norkoilla torilla sijaitsevan grilli-kahvilan nurkilla työmiesten kahvitunnin aikaan!

- Jalahusetissa torin laidalla on viehättävä tornionlaaksolaisten käsityö- ja muiden tuotteiden myymälä Tornedal & Co. (http://tornedalandcompany.com/) Myytävät tuotteet ovat tyylikkäitä, kaukana niistä vaatimattoman kotikutoisista matkamuistoista, joita näin 90-luvulla Pajalassa:

Myymälässä ei valitettavasti voi maksaa euroilla. Meillä oli siellä käydessämme jäljellä niin vähän kruunuja, että pystyin ostamaan vain pari jääkaappimagneettia, toisessa on perusnegatiivinen tornionlaaksolaislausahdus "Ei se kannatte" (siis 'ei se kannata'), ja toisesta panen kuvan alle:

- Svefin sisätiloihin saa käydä tutustumassa, ja siellä on jatkuva taidenäyttely - hyvällä onnella saa ystävällisen opastuskierroksenkin:

Joulutunnelmaa kodissa

Olen keräillyt jonkin verran vanhoja joulukoristeita ja -liinoja. Joulukuusessa on aviomieheni lapsuudenkodista periytyneet 60 - 70-luvun sähkökynttilät - omassa kodissani käytettiin aina eläviä kynttilöitä, ja jonain päivänä vielä palaamme niihin! Mieheni lapsuudenkodissa oli siihen aikaan myös kauppa, jonka jäljelle jääneestä varastosta löytyi muun muassa kuusenkaramelleja. Kimaltava sininen koristenauha on Weisteen uustuotantoa ja puunukke siskon vuosien takainen tuliainen Pietarista:

Olkipukki tepastelee 60-luvun jouluisella kaitaliinalla:

Tämä joululiina lienee 50-luvulta, kulunut joulutarjotin - kirpputoriostos 80-luvulta - todennäköisesti sitäkin vanhempi, ja 50 - 60-luvun lasilautaselta on mukava napostella talviomenoita ja perinteisiä ranskalaisia marmeladimakeisia:

Jouluumme kuuluvat aina pähkinät ja kuivatut hedelmät; Arabian kannu on pistaasipähkinöiden kuoria varten! Retromuovikorit ovat ihana ja edullinen Huutonet-ostos, ja vahakankainen pöytäliina löytyi kolmella eurolla kirpputorilta.

Vanhat joulukortit ovat yksi heikkouteni... Neuvostoliittolainen uuden vuoden kortti kosmonautteineen on vastustamatonta neuvosto-kitschiä, ja sen alla on roskalaatikosta löytynyt kotimainen kortti 50-luvulta:

Torvensoittajatontun on joku suomalainen saanut sotien jälkeen Amerikan-sukulaiselta:

Juhlimme joulua pitkän kaavan mukaan: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi." Mitä siitä, että Nuutin päivä on siirtynyt viikon verran myöhempään - sitä pitempäänhän saamme nauttia joulusta! Viime vuonna joulukuusi taisi olla sisällä peräti helmikuun alkupuolelle saakka, kun viihtyi niin hyvin, että rupesi kasvattamaan kerkkiäkin...