Monday, February 19, 2018

Ihmeellinen kurkistus entisajan elämään

Ostin Huutonetistä Ellen Bremerin ja Anna Pulkkisen vuonna 1912 julkaistun kaavaoppaan "Mönsterritning för klädningssömnad" - se maksoi murto-osan saman teoksen suomenkielisen version hinnasta:



Todellinen aarre paljastui kuitenkin vasta kirjan sivujen välistä! Olen ikuisesti kiitollinen myyjälle: hän oli jättänyt kirjan väliin ilmeisesti kaiken, mitä tyttönen Svea Johansson sinne oli sata vuotta sitten tallettanut: kaavoja, jugend-tyylisiä kirjontamalleja (osa ehkä itse suunniteltuja?) sekä omat ja luokkatoveriensa silkkipaperiset pikkuliinan mallit (varmaankin leikekirjottuja liinoja varten):





Bremer ja Pulkkinen olivat Helsingfors stads yrkeskola för flickor -koulun opettajia ja Svea Johansson sen oppilas. Hänen luokkatovereitaan olivat ainakin Ing. Veijola (Ingrid vai Ingeborg?), Göta Östen, Elma Laukkanen, Hjördis Ekman, Annikki Heimo, Karin Schytin, Mary Nikander, Maj-Lis Tikander, Ellen Nicklin, Elna Åberg, Gerda Björklund ja Sara Lindroos, joiden huolellisesti leikkaamat liinanmallit Svea on pannut talteen.

Jugend-kaudella käytettiin paljon luonnosta peräisin olevia koristeaiheita. Elma Laukkasen malli erottuu perinteisestä kauneuskäsitteestä poikkeavan aiheenvalinnan vuoksi:


Ellen Bremer, toinen kirjan kirjoittajista, näkyy olleen aktiivinen naisasianainen. Vuonna 1924 hän kuului Pohjoismaisen naisasiakongressin ravintotoimikuntaan, jonka tehtävänä lienee ollut kongressin osallistujien ruokkimisen järjestäminen. Vuonna 1927 hän luennoi ruotsinkielisillä naisasiapäivillä tyttöjen kouluttamisesta käytännöllisille aloille.

Monday, February 12, 2018

Taitava tyttö ompelee?

Kun vanhin tytär aikanaan muutti kotoa, hän vei mennessään ompelukoneensa, hienon oranssin 70-luvun Evan. Löysimme tilalle tällaisen, lähes yhtä vanhan Husqvarnan, metallirunkoisen ja vielä Ruotsissa valmistetun. Kone on ollut koulukäytössä, ja siinä on muun muassa vauhdin hidastin, joka estää monta onnettomuutta. Edellisen koneen aikana opin jo vaihtamaan neulan, ja nyt olen opetellut irrottamaan pistolevyn ja puhdistamaan koneen sen alta - olen ylpeä itsestäni!


Ompeleminen ei ole minulle yhtä mieluisaa kuin neulominen ja virkkaaminen - jotenkin langat vain kiehtovat enemmän kuin kankaat, ja olen myös kärsimätön kaavojen kanssa... Vanhat ompeluoppaat ja kaavat miellyttävät silti silmää:


Ranskalaisen 50-luvun kaava.arkin pelastin paperinkeräyslaatikosta!


Vuonna 1945 julkaistu pieni "Ompeluopas" on Huutonetistä. Sen alkulauseessa todetaan, että ompelutaito on "aivan välttämätön nykyoloissa, jolloin uusia vaatteita ei saa, vaan vanhat on käytettävä mahdollisimman tarkkaan". Kirjan on saanut tai ostanut Maija Iso-Järvenpää Vammalasta 30. 11. 1945.

Keskellä avoinna olevan, 50-luvulta peräisin olevan "Tyttöjen oman ompelukirjan" ostin kirjaston poistomyynnistä. Muistan lainanneeni lapsena kirjastoautolta samanlaisen kirjan nukenvaatteiden ompelua varten!

Irja Teerisuon kirjoittaman oppaan "Taitava tyttö ompelee ja pukeutuu hyvin" on 60-luvulla omistanut ja muovittanut Eija
Komi -niminen tyttö. Nämä vanhoihin kirjoihin jääneet, entisistä omistajista kertovat muistot kutkuttavat uteliaisuuttani...

Teerisuon kirjoja minulla on useita, muun muassa tämä "Pukuompelu"-sarjan ensimmäinen osa:


Saan mielihyvää sen hillitynkauniista kansipaperista ja hieman kellastuneiden sivujen pukupiirroksista.

Monday, February 05, 2018

Kirsti Gallén-Kallelan muistelmia


Kirsti Gallén-Kallelan "Muistelmia nuoruusvuosiltani 1896 - 1931" avaa henkilökohtaisen näkökulman Suomen kansallisen heräämisen ajan sivistyneistön ja etenkin taiteilijoiden elämään. Gallén-Kallelat kuuluivat ajoittain myös Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön. Taiteilijapiirit olivat nykyaikaisen ajattelun ja elämäntavan edelläkävijöitä - he olivat usein paljon edellä aikaansa, ja heidän näkemyksensä saattoivat olla hyvinkin radikaaleja.

Nykyaikaista oli muun muassa suhtautuminen lapsiin. Ellen Keyn mullistavat ajatukset tunnettiin ja niitä koetettiin toteuttaa. Lapsia - myös tyttöjä - kohdeltiin ajattelevina yksilöinä ja heidän taipumuksiaan kannustettiin varsin ennakkoluulottomasti; esimerkiksi tyttö saattoi lähteä opiskelemaan puusepäksi. Lapsille tahdottiin antaa mahdollisimman paljon vapautta. Kotiopetus oli melko yleistä taiteilijapiireissä, koska koulun katsottiin edustavan vanhaa maailmaa; vapaasti kasvaneiden lasten olisikin varmaan ollut vaikea sopeutua jäykkään kuriin, ruumiillisista rangaistuksista puhumattakaan.

Toisaalta taiteilijatkaan eivät pystyneet kaikilta osin vapautumaan ajan jäykistä sopivaisuusnormeista. Tyttöjen siveellisyyttä jouduttiin ehkä varjelemaan tavallistakin tarkemmin, koska "omituisten" vanhempien lapset epäilemättä olivat ympäristön silmätikkuina. Akseli Gallén-Kallela pyrki monien aikalaistaiteilijoiden tavoin varjelemaan tytärtään tyhjänpäiväiseltä seuraelämältä ja turhalta hienostelulta; ihanteena oli "turmeltumaton luonnonlapsi". Niinpä tyttäriltä kiellettiin esimerkiksi alusvaatteiden koristelu pitsein!

Matkoillaan Akseli Gallén-Kallela oli tutustunut muun muassa
D. H. Lawrenceen, joka hänkin etsi luonnollista ja alkuperäistä ja vastusti sivistyksen pintakiiltoa. Perhe muutti ja matkusteli isän työn ja ailahtelevan luonteen vuoksi jatkuvasti, ja tuttavapiiriin kuului monia julkisuuden henkilöitä. Gallén-Kallelan lapsia voi verrata nykyajan kosmopoliittisiin "matkalaukkulapsiin".

Kuvassa Kirsti Gallén-Kallela ja Lauri Hannikainen ateljeelinna Tarvaspäässä vuonna 1915:


(Kävin aikanani koulua yhtä aikaa erään Hannikaisen musiikkisuvun jälkeläisen kanssa - kyllä on sukunäkö säilynyt... Musta-valkokuvasta ei näy leiskuvan punainen tukka!)

Suomen sisällissotaan Kirsti suhtautui hyvin subjektiivisesti kuten sivistyneistön enemmistö: päällimmäisenä oli itse koettu epämukavuus. Sotaa seurannut joukkoteurastus ei näyttänyt liikuttavan vähääkään. Toisaalta aikalaisilla ei ollut kunnollista kokonaiskäsitystä uhrien määrästä - todellinen suuruusluokkahan on selvinnyt vasta 2000-luvulla! Sitä ennen puhuminen kymmenistätuhansista uhreista kuulosti lähinnä äärivasemmiston propagandalta.

Muutamia vuosia myöhemmin Unkarissa Kirsti tutustui vallankumouksellistyttöön ja tunsi itsekin vetoa sosialistisia aatteita kohtaan kuten monet muutkin aikansa kapinalliset ajattelijat:

"Kotimatkalla kuljimme Arnon varjopuolista rantaa, jossa on vain köyhien asuntoja ja katselimme toiselle puolelle, jossa patriisit ajoivat hevosvaljakoissaan ilta-auringon paahteessa. Maria kertoi merkillisistä seikkailuistaan ja suuresta rakkaudestaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Tunsimme itsemme aika bolshevikeiksi. Olen minä ihan yhtä punainen kuin hän. Tulin vimmoihini nähdessäni ajoneuvot ja privaattipalatsien ylellisyyden ja turhamaisuuden. Enkä ole mennyt, en voi mennä kreivitär Mannerheimin kanssa kaikkien contessojen vastaanotoille, joille hän on minua pyytänyt. Tunsin tämän jo kotona Mannerheimin luo mennessäni. Se oli niin suuri ristiriita, että olin aivan pakahtua. Ja se ristiriita on vielä minussa. Eikä se ole kateutta, sillä voisihan sitä kaikkeen sellaiseen päästä, inhoa vain."

Monday, January 29, 2018

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö on todella kiehtova aihe! 1900-luvun alussa monet eri alojen taiteilijat innostuivat muun muassa John Ruskinin, William Morrisin ja Ellen Keyn radikaaleista ajatuksista ja muuttivat maalle etsimään luonnollisempaa, rauhallisempaa ja omavaraisempaa elämää.

Suomalaisten lähimpiä innoittajia olivat Carl ja Karin Larsson, ja joissakin Tuusulanjärven talojen sisustuksissa näkyy Larssonien Lilla Hyttnäsin vaikutus. "Luksusihmisen mauttomasta teollisesta koreudesta" ja toisaalta kylmän pelkistetystä rationaalisuudesta haluttiin sisustuksessa eroon - tavoiteltiin yksinkertaista kauneutta ja taiteellisuutta. Ulkomaisten vaikutteiden sijasta ihailtiin suomalaisuutta, suunniteltiin itse huonekalut ja kodintekstiilit, jätettiin paljaita hirsipintoja ja niin edelleen. Jotkut yhteisön jäsenet hätkähdyttivät säätyeroihin tottunutta ympäristöään myös kansanomaisella tai muuten odotuksia rikkovalla pukeutumisellaan.

Kirjassa kerrotaan perusteellisesti yhteisön arjesta, ihmissuhteista ja ajatusmaailmasta. Lapsia opetettiin alkuvuodet kotona - eikä pelkästään siitä kirjan mainitsemasta syystä, että "herrasväen lapsille sopivia kouluja ei vielä 1900-luvun alussa Järvenpäässä tai Keravalla ollut", vaan siksi, että lasten haluttiin oppivan vapaammin ja monipuolisemmin kuin koulussa.

Kulttuuriväkeä oli tuohon aikaan niin vähän, että lähes kaikki kulttuurivaikuttajat olivat sukua vähintäänkin avioliiton kautta. Tekisi mieli penkoa joskus kunnolla Swanien, Järnefeltien, Krohnien, Sibeliusten ynnä muiden vyyhtiä...

Pekka Halosen ateljeekoti Halosenniemi:


Monday, January 22, 2018

Yhä vain joulun tunnelmissa...

Ei taida enää olla salaisuus, että olen jouluihminen... Joulukuusikin seisoo edelleen olohuoneessa!

Valmistaudun jouluun pitkin vuotta ostamalla ja valmistamalla lahjoja, mutta oikea joulun odotus alkaa tietenkin joulukalenterin luukkuja availlessamme. Meillä on kaksi kuvakalenteria, joita on käytetty useiden vuosien ajan; toinen on tyttären itse piirtämä Hello Kitty -kalenteri ja toinen ilmaisjakeluna tullut Lars Carlsonin tonttukalenteri - Lars Carlsonin tontut kuuluivat jo lapsuuteni jouluun:



Pari vuotta sitten saimme lisäksi toisen tyttären valmistaman joulukalenterin, jonka laatikoissa oli mietittyjä yllätyksiä nuoremmille sisaruksille ja minulle:


Yksi perinne ovat myös joulukirjat, joita luen lapsille; tässä nostalgisimmasta päästä:


"Antin jouluseikkailu" on sekin Lars Carlsonin kuvittama. Richard Scarryn "Eläinten joulu" Marjatta Kurenniemen kääntämänä puolestaan on uusi painos vuosikymmenten takaisesta klassikosta.
O. Henryn "Tietäjien lahjan" romanttinen tarina saa minut liikuttumaan yhä uudelleen...

Muita rakastettavia joulukirjoja ovat muun muassa Charles Dickensin "Joululaulu" (ilmestynyt suomeksi muillakin nimillä), Paul Theroux'n "Joulukortti", Mysi Lahtisen "Taikurien talon joulu" ja Astrid Lindgrenin "Melukylän joulu". Kaikki mainitut kirjat sopivat vanhalle pakanallekin!

Monday, January 15, 2018

Joululahjoja 2017

Perhe tuntee minut niin hyvin, että saan aina mieluisia joululahjoja! Tällä kertaa sain muun muassa tummaa suklaata ja perinteiseen tapaan Nanson yöpaidan; kuvissa Erik Bruunin 50-luvun julisteen inspiroima Vallilan Jaffa-matto, kynttilöitä, Virosta peräisin oleva kukkakantinen vihko sekä vintage-henkinen muistikirja, jonka kansikuva viittaa harrastukseeni:



Myös kaunis kalenteri on Virosta ja sisältää kansallispukukuvien lisäksi kiintoisaa tietoa Viron juhlaperinteestä:



Jo esikoisen pienenä ollessa totesin, että joululahjojen paljous voi sekoittaa lapsen pään ja viedä jouluilon. Parivuotias oli aivan hämmentynyt tavarapaljoudesta, joka oli enimmäkseen peräisin sukulaisilta. Huomasin myös, että paketin avaaminen oli aivan pienille lapsille tärkeämpää kuin sisältö!

Sittemmin olemme rajoittaneet lahjojen määrää siten, että me vanhemmat annamme kullekin lapselle yhteensä viisi pakettia. Joukossa on hyödyllinen pehmeä paketti tai pari. Lisäksi tulevat tietysti sisarusten, kaverien ja - nykyään harvoin - sukulaisten lahjat.

Aiemmin annoin usein itse kutomiani neuleita, mutta nykyään en voi ranteen vihoittelun takia tehdä paljonkaan käsitöitä. Tarpeellisten vaatteiden, jalkineiden tai urheiluvälineiden hankinta pyritään ajoittamaan jouluun sekä syntymä- ja nimipäiviin, vaikka kumisaapaslahja voikin tuntua arkiselta!

Tänä vuonna lasten lahjojen joukossa oli pari erityisen nostalgista juttua... Kuopuksen lennokkikirja on tyttären löytö Virosta:


Weisteen tähtisadetikut maksoivat kirpputorilla 50 senttiä paketti. Yhden paketin tikut osoittautuivat vahingoittuneiksi eivätkä syttyneet, mutta muut tikut säkenöivät hienosti muutaman vuosikymmenen iästään huolimatta:


Wednesday, January 10, 2018

Kesäpäivä ja -yö Haaparannalla

Kesäkuun puolessa välissä vierailimme kahden nuorimman lapsen kanssa Haaparannalla - se oli muuten heidän ensimmäinen käyntinsä Ruotsin puolella! Minulle Ruotsin Tornionlaakso tuli tutuksi 90-luvun alussa, kun kiertelin siellä meänkieltä nauhoittamassa, mutta Haaparannalla pistäydyin silloin vain kerran enkä nähnyt kaupunkia oikeastaan ollenkaan.

Vintage-henkiselle matkailijalle Haaparanta on mitä parhain kohde! Kun pysyttelee vanhankaupungin puolella, voi melkein tehdä aikamatkan menneisyyteen... Torin ympäristössä oikeastaan vain uusi kaupungitalo pistää silmään. Muuten ympäristö näyttää suunnilleen samalta kuin tässä 60-luvun kuvassa:


Tosin vihreää - puita, pensaita ja muita istutuksia - on nykyään paljon enemmän. Puiksi on valittu pohjoisessa menestyviä lajeja kuten koivuja ja tuomia, pensaiksi muun muassa norjanangervoa. Ilmeisesti joitakin rohkeampiakin kokeiluja on tehty, koska pensaita näkyi myös kuolleen. Ehkä talvi oli ollut ankara?

Yläkuvassa vasemmalla on nykyisen Ruotsinsuomalaisen kansankorkeakoulun, Svefin, rakennus, jonka arkkitehtuurista päättelen sen olleen kaupungin vanha raatihuone. Keskellä näkyy vesitorni, ja oikealla on vuonna 1900 avattu Haaparannan kaupunginhotelli, joka olisi epäilemättä ollut nostalginen yöpymispaikka. Uusi kaupungintalo on laatikkomainen punatiilirakennus, jota ei siis tässä näy; se on rakennettu aivan kiinni hotelliin. Hotellirakennus on remontoitu uuteen loistoon:


Me yövyimme vaatimattomammin torin lähellä sijaitsevassa Svefin asuntolassa, joka toimii myös hostellina. Pihassa kukki tuomi, pari viikkoa myöhemmin kuin kotona Etelä-Suomessa:


Ehdimme lyhyen oleskelumme aikana tehdä kävelyretkiä vanhassakaupungissa; sää oli ihanan aurinkoinen. Uinuvan pikkukaupungin tunnelma on tallella. 50-luvulla torin kaupunginhotellin vastainen laita näytti tältä:


Yllä olevan vihreän talon edustalla on nykyään suihkulähde:


Vanhaan vesitorniin on kuulemma suunniteltu rakentaa asuntoja:


60-luvulla otetussa kuvassa vesitornin edessä häämöttää vaalea talo, joka sittemmin on päässyt rapistumaan; kulmassa näyttää olevan aito retrokahvila tai -kaljabaari, jonka terassin virkaa kadulle asetetut muovituolit toimittanevat:


Kävelimme Tornionjoen rantaan ja ihailimme vastarannalla näkyvää Alatornion kirkkoa ja pappilaa:


Lempeä auringonpaiste houkutteli kävelemään päämäärättömästi vanhassakaupungissa:







Suosittelen kaupungilla kuljeskelun lisäksi erityisesti seuraavia kohteita:

- Torin lähellä Lasarettsgatanin ja Tullgatanin risteyksessä on hyväntekeväisyyskirpputori, jolla palvellaan ruotsiksi, meänkielellä ja suomeksi! Voi maksaa myös euroilla.

- Korttelin päässä torilta, osoitteessa Storgatan 73, Nya Konditoriet tarjoaa herkulliset leivät ja leivonnaiset, ja kesällä voi tietysti istuskella myös ulkona. Eurot kelpaavat.

- Jos haluaa kuulla mehevää meänkieltä, kannattaa norkoilla torilla sijaitsevan grilli-kahvilan nurkilla työmiesten kahvitunnin aikaan!

- Jalahusetissa torin laidalla on viehättävä tornionlaaksolaisten käsityö- ja muiden tuotteiden myymälä Tornedal & Co. - myytävät tuotteet ovat tyylikkäitä, kaukana niistä vaatimattoman kotikutoisista matkamuistoista, joita näin 90-luvulla Pajalassa:


Myymälässä ei valitettavasti voi maksaa euroilla. Meillä oli siellä käydessämme jäljellä niin vähän kruunuja, että pystyin ostamaan vain pari jääkaappimagneettia, toisessa on perusnegatiivinen tornionlaaksolaislausahdus "Ei se kannatte" (siis 'ei se kannata'), ja toisesta panen kuvan alle:



- Svefin sisätiloihin saa käydä tutustumassa, ja siellä on jatkuva taidenäyttely - hyvällä onnella saa ystävällisen opastuskierroksenkin: