Monday, April 16, 2018

Hyvästi, keväthanget...

"Style is about being yourself, and fashion is about being like the others." (Tom Hodgkinson: "How to be free")

Mennyt talvi hemmotteli Etelä-Suomessakin hiihtäjiä: lunta riitti. Hiihtäminen tuntuu tuovan useimmille mieleen latukoneen tekemän valmiin uran kiertämisen, mutta "vanhaan aikaan" eli esimerkiksi minun lapsuudessani teimme ladut itse. Minulla ei toistaiseksi ole umpihankisuksia, joten olen tyytynyt 60 - 70-luvun sälesuksiin ja 70-luvun bambusauvoihin:


Suksien pohjat eivät valitettavasti ole saaneet suojakseen tervaa... Kovapintaiset keväthanget kohtelevat suksia kaltoin; eräällä kertaa huomasin kotiin palattuani, että pohjasta oli irronnut pitkä sälö! Jo aiemmin olen hiihtänyt loppuun mieheni kouluaikaiset 70-luvun sukset ja näihin punaisiin suksiin kuuluneet vanhemmat bambusauvat, joissa ei ollut muoviosia.

Kotimaiset siteet ovat erikseen vasemmalle ja oikealle jalalle:


Jalaksen hiihtokengät sain mieheltäni joululahjaksi vuosia sitten, ja ne ovat ahkerassa käytössä kuluneet:


Haaveenani on täydellinen vintage-hiihtoasu vanhoine hiihtohousuineen ja anorakkeineen - tai pitkine villakangashameineen, villapaitoineen ja kirjoneulevillasukkineen! Toistaiseksi olen joutunut tyytymään yksittäisiin oikeanhenkisiin asusteisiin. Nämä tavattoman kauniit kirjoneuletumput ovat peräisin vuosien takaa Seinäjoen käsityömessuilta - myyjä oli muistaakseni Amandas Allehanda, jota ei enää taida olla olemassa?


Olen korjaillut lapasia moneen kertaan, mutta nyt ne lienevät tiensä päässä. Kämmenosan kirjoneuleessa on paljon silmäpakoja, joiden pyydystäminen ja päätteleminen on toivotonta puuhaa. Minusta näyttää, että joku mummeli on kutonut näitä televisiota katsellessaan, pelkällä sormituntumalla kuten monet minua taitavammat neulojat tekevät, ja puikko on kulkenut silmukan taitse eikä lävitse... En raaski heittää käsineitä pois, vaan koetan keksiä niille uusiokäyttöä.



No comments: