Monday, January 29, 2018

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö on todella kiehtova aihe! 1900-luvun alussa monet eri alojen taiteilijat innostuivat muun muassa John Ruskinin, William Morrisin ja Ellen Keyn radikaaleista ajatuksista ja muuttivat maalle etsimään luonnollisempaa, rauhallisempaa ja omavaraisempaa elämää.

Suomalaisten lähimpiä innoittajia olivat Carl ja Karin Larsson, ja joissakin Tuusulanjärven talojen sisustuksissa näkyy Larssonien Lilla Hyttnäsin vaikutus. "Luksusihmisen mauttomasta teollisesta koreudesta" ja toisaalta kylmän pelkistetystä rationaalisuudesta haluttiin sisustuksessa eroon - tavoiteltiin yksinkertaista kauneutta ja taiteellisuutta. Ulkomaisten vaikutteiden sijasta ihailtiin suomalaisuutta, suunniteltiin itse huonekalut ja kodintekstiilit, jätettiin paljaita hirsipintoja ja niin edelleen. Jotkut yhteisön jäsenet hätkähdyttivät säätyeroihin tottunutta ympäristöään myös kansanomaisella tai muuten odotuksia rikkovalla pukeutumisellaan.

Kirjassa kerrotaan perusteellisesti yhteisön arjesta, ihmissuhteista ja ajatusmaailmasta. Lapsia opetettiin alkuvuodet kotona - eikä pelkästään siitä kirjan mainitsemasta syystä, että "herrasväen lapsille sopivia kouluja ei vielä 1900-luvun alussa Järvenpäässä tai Keravalla ollut", vaan siksi, että lasten haluttiin oppivan vapaammin ja monipuolisemmin kuin koulussa.

Kulttuuriväkeä oli tuohon aikaan niin vähän, että lähes kaikki kulttuurivaikuttajat olivat sukua vähintäänkin avioliiton kautta. Tekisi mieli penkoa joskus kunnolla Swanien, Järnefeltien, Krohnien, Sibeliusten ynnä muiden vyyhtiä...

Pekka Halosen ateljeekoti Halosenniemi:


No comments: